Mielessäni oli kuudes manner, meren valloitus. Ilmoittauduin Helsingin kaupungin laituripaikkajonoon. Venettä kysyttäessä ilmoitin että soutuvene, leveys max 2m.
Ryhdyttiin etsimään venettä. Uusia sanoja opittiin kuten Westerly, Allegro, Skylla, Nordan, Bavaria, Swan. Pian selvisi myös se, että 33 jalkaa on paaaljon enemmän rahaa kuin 28 jalkaa.
Ilmoitin Helsingin kaupungin liikuntavirastoon kasvaneen laituripaikkatarpeen: leveyttä pitää olla ainakin 2,5m.
Kuumeen kourissa
Venekuumeemme oltiin huomattu naapurustossa. Lenkkisaunassa Atlantin ylittäjän kanssa kuume paheni entisestään. Selasin nettivene-sivustoa. Yksi tarttui silmään erityisesti, mutta se oli meille liian kallis, ehkä myös vaativakin, aloittelijoita kun olimme.
 | |||
| Colin Archer, legendaarinen syvänmerenpursi |
Menimme katsomaan naapurin aarretta, Colin Archer -tyyppistä syvänmerenpurjehtijaa. Upea vene, merikelpoinen ja tilava. Mahonkisen sisustuksen ja tervan tuoksun keskellä tapahtui mielenliikahteluita jotka nostivat vaatimustason aivan toiselle tasolle, mitä veneisiin tulee.
Nyt vahvistui entisestää se käsitys, että kuudetta mannerta tulisi tarkastella merikelpoisen aluksen kannelta. Aiemmat meriretkeni olivat liittyneet paljolti pinnanalaiseen tutkiskeluun, joten painavaa työalusta prameampaa en onnekseni ollut oppinut edes kaipaamaan. Colin Archer näytti erittäin halukkaalta mennemään kauas. Lisäksi se näytti haluavan kannelleen miehistön jolla on ymmärrystä merenkulusta ja pitkistä perinteistä. Kannen alle se tuntui kutsuvan niitä jotka arvostavat rommia, tummaa puuta ja messinkiä. Sellaisia merikarhuja jotka osaavat näissä piireisä tarpeelliset käytöstavat. Tärkein ominaisuus oli kuitenkin siis se, että vene oli rajaton pieni rohkea laiva. Sellainen joilla kierretään maapalloja. Sanokoot muut pallonkiertäjät mitä tahtovat, tämä oli nyt kuitenkin ensimmäinen tunne ja siksi parempi valintaan vaikuttava lähtökohta kuin terve järki.
Me ei osata purjehtia
Yksi niitä asioita joita en tähän ikään mennessä ole jostain syystä kokenut tarpeelliseksi oppia on ollut purjehdus, sillä ajattelin että en tule hankkimaan purjevenettä.
Seuraavaksi sitten ilmoittauduttiin vaimon kanssa suorittamaan saaristolaivurin tutkintoa. Olimme pian siis jo melkein kippareita, mutta purjehduksen salaisuudet olivat vielä täysi mysteeri.
Voikohan laskuvarjohyppäämisestä olla hyötyä jos liikutaan purjeilla? Siinähän on se siipi samalla tavalla kun liitovarjossa, nyt vain pystyssä, köli vedessä. Näitä ääneen pohtiessani minulle naureskeltiin hyväntahtoisesti työpaikan ruokalassa. Olin ryhtynyt opiskelemaan purjehduksen salaisuuksia kirjoista. Työtovereille, niille jotka harrastivat purjehdusta, suoltamani kysymystulva oli valtaisa. Ystäväni Jussi pani parastaan koetaessaan vastata mitä kummallisimpiin kysymyksiini purjehdukseen liittyen. Lautasliinat ja haarukat toimivat hyvinä opetusvälineinä ja luulen että kynnys ensipurjehdukseen madallettiin juuri tämän hyvän mestarini opein.
Tammikuu 2010
Konttasin pakkasessa Colin Arher 33:n keulapiikissä taskulamppu suussa. Näin Venelehdessä neuvottiin tekemään. Ei ole hius- eikä muitakaan halkeamia. Painoa paatilla on kaiketi 10tn (tai uppouma). Mahtaakohan tätä laivaa kukaan saada ehjänä laituriin? Pelottavan hienoa.
Soitin Helsingin kaupungin liikuntavirastoon: nyt tarvitaankin 4m leveä laituripaikka.
s/y Ebba oli vaihtanut omistajaa. Se oli saanut meistä uuden perheen. Olimme sen 30v historiansa kolmennet omistajat. Mukana tuli iso kasa työkaluja ja kaapillinen aarteita, kuten purjeita, tuuliperäsin ja muita tunnistamattomia esineitä joiden käyttötarkoitus on vielä tätä kirjoittaessa osin hämärän peitossa. Olo tuntui laivan kapteenilta kuivalla maalla. Nyt ryhdytään opiskelemaan veneen kunnostusta.
Teoriaa
Matka voi alkaa, myös sellaiset retket ettei rantapenkan risut raavi naamaa koska tentittiin myös Rannikkolaivuritutkinto.
Veneessä on VHF-radio joten piti suorittaa myös merivhftutkinto. Muutakin opiskeltavaa on vielä paljon edessä ennen suuria retkiä. Keittiön pöydällä odottaa puolen metrin kasa laitemanuaaleja, metrin verran kirjallista teoriaa jollapurjehduksesta pallonkiertoon ja veneen rakennuksesta kilpapurjehdukseen.
Ympyrä alkaa kuitenkin jossain vaiheessa jo sulkeutua. Uutta kirjaviisautta ei enää tule päivittäin vastaan. Sen sijaan selaan yhä tutummaksi käyvää asiaa eri näkövinkkeleistä. Veneilyn keskustelupalstoilla surffatessa huomaa välillä joutuneensa jopa myrskyn silmään. Rauha, hyvät kipparit pliis...!
Käytäntö, Vapun tienoo 2010
Istun 27.4.2010 ensi kertaa purjeveneessä jonka kone käy. Ebba on juuri laskettu veteen. Pinnalla pysyy eikä vettä tulvi mistään. Ajamme pienen kierroksen ulos, ohi Carusellin ja palaamme HSS:n laituriin. Ryhdymme virittämään yli 300kg painavaa "kitaraa" veneen kannelle. Masto on Seldén. Tuo 15m tolppa vaatii kahdeksan kantajaa vajasta ulos. Se on todella massiivinen. Olisin pelännyt veneen kaatuvan sen painosta, ellen olisi opiskellut tätäkin asiaa. Nimittäin avomerikilpailujen ne veneet jotka ovat menettäneet mastonsa kovassa myräkässä, ovat kokemuksen mukaan kaatuneet herkemmin. Vastapaino siis vakauttaa purjevenettä. Hyvä juttu.
Helatorstaina tuli Erik, Ebban edellinen omistaja opastamaan purjeiden laiton. Entisenä laskuvarjoriggerinä huomasin että tässä on palattu takaisin tuulen valjastamiseen rip-stop nylonin avulla. Paljolti tuttua tekniikkaa ompeleissa ja kiinnityksissä. Purjeissa lujuus on vain aivan toisesta maailmasta, vaikuttavaa.
1.purjehdus 8.5.2010
Sitten se tapahtui, luovuin maakravun elämästä yhdessä rohkean vaimoni kanssa.
Lähdime Merisataman rannasta ja ajoimme koneella kohti Harmajaa. Käänsimme Husukiven kohdalla väylältä kaakkoon, vastatuuleen. Ryhdyin nostamaan isopurjetta, veivaten samallla ensimmäistä kertaa vinssiä jonka käyttö oli vain kirjoista tuttua. Pian iso oli ylhäällä puomin heilahdellessa levottomana löysän skuuttinsa varassa, koettaen päättää kummalle halssille tämä haluaa nyt lähteä. Palasin sitlooraan. Kiristin skuutin ja kas, ihme tapahtui. Ebba purjehtii!
En ole aiemmassa elämässäni uskonut kirjalliseen ja suulliseen teoriaan riittävänä perehdyttäjänä. Olen ollut sen koulukunnan kannattaja että ensiaskeleihin vaaditaan aina jonkinlainen käytännön opastus. Nyt purjehdin kuitenkin purjevenenettä, varsin haastavaa sellaista täysin kirjaviisaana vaimoni kanssa. Hän taatusti yhtä kokematon tässä asiassa. Harjoittelimme piitä, jiippiä ja vendaa kuten kirjoissa neuvottiin tekemään. Ebba kulki 6 solmua pelkällä isolla ja nousi tuuleen mielestäni varsin kivasti. Liekö vuosien ilmailuharrastus toiminut sittenkin apuna tuulen valjastamisessa. Homma tuntui itselle joka tapauksessa kovin luonteenomaiselta.
Tätä kirjoittaessani on toukokuun 28. päivä. Ebba on ollut koko alkukesän vilkkaimmin liikennöinyt huvialus Merisataman rannasta. Reissuja on kerynyt jo kaksitoista. Kiitos Maukan ja Pian, Erikin, Jeren, Riikan, Sofian ja Tinan, olemme löytäneet ensimmäisen kaksinpurjehduksemme jälkeen loistavan gastin jokaiselle retkelle. Olemme oppineet käyttämää fokkaa ja klyyvaria tehokkaammin, valitsemaan otollisempia reittejä, reivanneet purjeita oikeaoppisesti ennakkoon, sekä pysyneet poissa kiviltä vielä toistaiseksi ilman gps:n apua. Myös koneella on opittu pakon sanelemana tekemään paniikkipoistuminen väylältä kun Pihjalasaari on ryöstänyt tuulen ja horisonttiin on ilmestynyt liikkuva kerrostalo. Ne tulee kovaa, kerrottiin jo muinoin työväenopiston hörttiväkkäräkurssilla.
Tuo eka kerta oli kyllä suurin elämys sitten nuoruuden ilmailuseikkailujeni. Kiitos ystäville jotka kannustivat eivätkä epäilleet homman mielekkyyttä ryhtyä purjehtimaan ilman lapsuuden saaristomuistoja. Moni kyynikko olisi ohjannut meidä jollakouluun tai hankkimaan vähemmän haasteellisen laivan. Kyllä tässä toki vielä jonknlaista kurssitusta täytyy varmaan miettiä, nyt on kuitenin into päällä ja halu hakea oppi mereltä. Onneksi meillä on jo jolla jolla voidaan ryhtyä hankkimaan niitä vetisiä lapsuusmuistoja näin jälkikäteen.
Laiva on turvassa satamassa, onko se laivan tarkoitus?
Tästä alkaa, s/y Ebban tarinat sen kolmennen omistajansa käsissä. Se ensimmäinen omistaja tavattiin hiljattain ja hänen kirjoittamansa historiankirjat ovat olohuoneemme pöydällä odottamassa pääsyä mukaan tähän seikkailuun, tarkoin valittuina takaumina.
Myös toisen polven tarinaa, eli Ebban edellisen omistajan retkimuisteloa on luvassa, jahka lokikirjojen teksti alkaa taas erottua jäähyväiskyynelien kuivuttua.
Purjehditaan hyvissä tuulissa
s/y Ebba
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti