torstai 29. lokakuuta 2020

EBBA 2020 -tuuliperäsimellä viroon turskanpyyntiin

 Ebban purjehduskausi 2020 oli sikäli erikoinen, että maailmassa vallitsi koronaviruksen aiheuttama pandemia. Monet suuret meriseikkailijat ja pallonkiertäjät olivat karanteenissa satamissaan eri puoililla maailmaa.

Ebba sai tällä kaudella tuuliperäsimen. Malli Wind Pilot Pacific. Asennusteline tilattiin Arifin:iltä. Tuo härpäke oli monen mielestä lähinnä ultramatkoille tarkoitettu lisävaruste, mutta kun Ebballa ei ole rannassa sähköpaikkaa, kaikki sähköä kuluttavat autopilotit olisivat tehneet lyhyistäkin reissuista vähän ongelmallisen, jos halutaan kolmas ruorimies. Tuuliperäsin testattiin heti alku kesästä, kun mentiin Prangliin. Matkalla tuli testattua tuuliperäsin, mutta myös taas kerran Furuno WiFi - tutka, kun tutuksi tullut sumu kattoi koko itäisen Suomenlahden. 

Ääni kuuluu, missä laiva?

iPadin näytöllä Furuno Wifi-tutkanäyttö











Pranglissa päästiin pyytämään turskaa paikalliseten kalastajien kanssa. Verkot, joita oli n. 300m, olivat 77m syvyydessä.  Saatiin yhdeksän pulleaa vonkaletta. Edellisviikolla olivat saaneet 37 turskaa ja yhden hylkeen.

Turskaa tuli, yhdeksän kappaletta.

Kävimme myös Kerin saarella juhannusaattona pongaamassa hylkeitä ja tutustumassa saaren erakkoelämään. Kerin saarella asuu kesäisin majakanvartija. Saarella myös majoitusmahdollisuus. Kerin majakassa on kolme merikotkan pesää. 

 

                                                                                                             


Kerin merivalvontakeskus.











Koronaviruksen aiheuttamast pandemiasta johtuen, merenkulkijan elämä oli erityisen jännittävää. Osa tapaamistamme veneilijöistä joutui vierailemaan passintarkastuksissa pitkienkin matkojen päähän, osa sai jopa syytteen laittomasta maahantulosta. Ebba seilasi vapaana tästä kaikesta, jostain ihmeen syystä, vaikka tapasi useita maahantuloviranomaisia. Jokohan se tunnetaan ystävällismielisistä vireailuistaan?


Lohisalussa tutustuttiin yhteen meille uuteen maailman ihmeeseen, putoukseen ja keskiaikaiseen kylään. Kyllä Virossa ihmeitä riittää.



Matka Lohilausta Inkooseen meni täysin tuulten mukana, tuuliperäsimen ohjaamana.Kyllä kelpasi välillä istuskella ja nauttia meri-ilmasta, ilman pinnan soutamista.


Tuuulivoimalla ohjaten

 

Kesäreissulta palattiin Inkooseen, sieltä Hankoon ja takaisin mutkien kautta Helsinkiin. Heinäkuuhan oli varsin kylmä ja sateinen vuonna 2020. 5.7.2020 oli lämpötila Hangon Tulliniemessä 16.7 C ka tuulen puuskat 20m/s. Onneksi lähdettiin matkaan varhain heti juhannuksen jälkeen. saaden nauttia muutamasta mukavasta lämpimästä kesäpäivästä.


Inkoo 


Syksyllä 2020 kipparikin sai vihdoin oman koronavirustartuntansa. Siitä selvittiin pienellä kuumeilulla. Satamaan ei ollut kuitenkaan asiaa, vaikka edessä oli vuoden toiseksi jännittävin päivä - talvitelakointi. Onneksi venekerholla on aina auttavia käsiä ja saatiin Ebba ylös jälleen kerran tyylillä. Tätä kirjoittaessa se on myös jo lähes riisuttu useamman vuoden pikkumustastaan, odottamaan kevään uutta muotiväriä. Puvun alla ei näyttänyt olevan suurempia näppylöitä, mutta hyvähän se oli välillä vähän vilkaista.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti