maanantai 7. marraskuuta 2011

Syystalven muisteloa kun Ebba uinuu telakalla

Nyt, talven kohta kolkutellessa ovea, on aika miettiä millaisia opetuksia kesästä jäi mieleen.

Kesä meni nopeasti. Lomasuunnitelmat pitää veneilijän tehdä ajoissa ja lähteä matkaan hyvän sään aikana. Paluuta voi sitten aina siirrellä sen mukaan kun huvittaa. Väinämeri oli matala mutta miellyttävä elämys. Jälkeenpäin parani kun kuuli että väylille ripotellut kivet olivatkin väylän pohjalla, eivät kelluneet pinnassa kuten kartasta olisi asiaa voinut tulkita.


Suurin voitto koko veneilyssä on tapahtunut siinä, että lapset ja vaimo ovat innostuneet purjehduksesta. Mikäpä sen mukavempaa. Ei tarvitse kinuta seuraa mukaan vaan saa kätevästi apukäsiä eikä tarvitse selitellä pitkiä poissaolojaan. Meri kun on aika viettelevä ja kutsuisi jatkuvasti karkeloihin.



Kesäistä hämyä kajuutan suojassa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti