Millaista teknistä osaamista merikelpo kippari tarvitsee?

Koska tämä on purjehtijoille ja sellaisesta haaveileville suunnattu blogi, tässä pari ajatusta aiheeseen liittyen.

Toisen purjehduskauteni keskellä jäin pohtimaan, olisiko meripelastusta tähän mennessä tarvittu ellei itsellä olisi ollut sitä teknistä osaamista jolla veneen on saanut erinäisissä tilanteissa korjattua. Mitä se osaaminen on, ja miten sitä voisi hankkia lisää.

Tässä esimerkki matkaltamme Tallinnaan 2-4.7.2011.

Matka lahden yli sujui ongelmitta. Purjehdimme lepeässä iltatuulessa ja oli jo pimeä siten kun nyt Suomenlahdella tähän aikaan on, saapuessamme Tallinnanlahdelle.
Olisi tuona yönä halunnut näin ensikertalaisena tutkia myös tietokoneen karttanäyttöä, ollessamme siinä suuressa liikenneympyrässä ja välttyäkesni häiritsemästä laivojen kulkua suuremmin. No, koska sitä näyttöä nyt olisi tarvittu eritysesti, se pimeni. Virta oli katkennut eikä laturi toiminut. Veneessä on mukana vain se vanha varaläppäri jonka akku ei kestä viittä minuuttia. Virtaa saadaan  tupakansytyttimen pistokkeesta virtaansa ottavalla 6 A laturilla. Tuo Claes Olsonilta ostettu laturi vienee hiemen vähemmän virtaa kuin Invertteri. Laturiin saa useita vaihtopistokkeita eri läppärimerkkeihin, mutta kaikki sen verran epäsopivia että se herkistää sulakeongelmiin.

Sulakkeita sitten vain hakemaan. Ne kun ovat aina kovin vaikassa paikassa pimeällä. Yleismittari käteen ja otsalamppu päähän.

Kun sulake oli vaihdettu, GPS paikannus kartalle saatiin taas toimimaan. Se tietysti nyt edellytti paria takavolttia tietoteknisten ongelmien kanssa mm. sarjaporttiasetusten ja Garmin NMEA OUT asetusten palauttamisessa, koneen palattua johonkin katoniseen tilaan näiden suhteen sammuttuaan virran puutteeseen.

Kun läppärin näyttö jälleen vahvisti  paikan jonka ulkona tuikkivat loistot ja kartta yhdessä myös kertoivat, huomattiin tulleemme jo sataman suulle, siihen minne risteilijät saapuvat. Siellä on tämä uusi Tallinnan jupisatama, loistava sellainen  ja aivan kaupungin keskustassa. Purjeita alas ja konetta päälle, mikä nyt!
Kone ei starttaa!!!!.

Ei auta muu kun ryhtyä selvittämään miksi mitään ei tapahdu, edelleen pimeässä ja hieman perhosia vatsassa, sellaisia suuria trooppisia. Valot palaa mitaritaulussa mutta mittarit pimeänä, jokin koneelle vievä sähköliitos on heikko, ei siis akun miinusnapa mitä ensin kannattaa näissä aina epäillä. No, otsalamppu takaisin päähän  ja takakajuuttan lattia ja konepeitto auki. Hetken työskentely johtonippujen parissa ja kas, koneeseen ilmestyy jälleen virtaa. Kone käyntiin ja kyselemään Port Control-henkilöltä VHF:llä kanavalla 14: This is EBBA, oscar juliet eight eight thirty fife, can I com in". Lupa saatiin ja tehtiin kaunis sisääntulo.

Tässä siis lyhyesti sitä elämää  mitä joutuu vanhan veneen omistajana kohtaamaan. Vanhat 12V sähkölaitteet ja moottoritekniikka vaikeaulkuisten koteloiden sisällä edellyttää tiettyä valveituneisuutta jota saa huoltamalla venettä itse päiväsaikaan. Suola ja meri, niitä kun sähkö ja polttoainejärjestelmä vihaa. Oma tausta  (perheessä oli mm. autosähkökorjaamo jossa olin kesät töissä) antaa pohjaa rassata tätä ikivanhaa tekniikkaa. Miten käy jos veneen lainaa uuteen ja toimivaan tekniikkaan tottuneelle? Tarvitaanko meripelastuesta useammin. Luulisin niin.

Mitä sitten suosittelisin mukaan pakkiin ja pääkoppaan:
- venesähkökurssi
- akkujejn huolto ja käyttökokemukset virran riittävyyden turvaamiseen
- varasähköä mukaan
- kosteudenpoistajaa
- liitinlaukku ja pihdit, ja oppi johtojen liitoksiin
- tiekartta sulakkeille, koneen pääväyliin (johdot, polttoainekanavat jne.)
- peliaikaa jos tulee black out